Saturday, December 6, 2008

St. Petersburg, Russia




29.11.08 Pietari, Venäjä

Saavuimme yöjunalla Pietariin. Siitä hotellille aamupalan kautta jatkamaan unia. Iltapäivästä meidät kuskattiin keikkapaikalle soundtsekkiin. Keikkapaikka oli aivan valtavan kokoinen areena, josta oli lohkottu meille sellainen pienempi loossi. Alkuperäinen keikkapaikka oli lopettanut toimintansa, ainakin toistaiseksi. No mutta eipä siinä, vieressä rakennettiin seuraavalle päivälle hieman isompaa produktiota Boney M-nimiselle "aktille"...

Keikka oli Unia-kiertueen viimeinen, ja hyvin se meni. Vähän haikeat, mutta samalla huojentuneet ja iloiset tunnelmat oli. Vähän siinä hassuteltiinkin. Henkka ja mä vaihdettiin soittimia, jossain kohtaa vedettiin "Dallasia" ja ties mitä. Meidän kiertuehenkilökunta oli vaihtanut meidän "Band of Brothers"-outron "Vieläkö on villihevosia?"-kappaleeseen. Siinä sitten kumarreltiin yleisölle.

Loppuun vielä hehkutukset. Puolentoistavuoden Unia-kiertue on nyt takana päin. Päällimmäisenä on nyt tällä hetkellä yksi asia: uni... Tässä mielessä rundin nimi on ollut osuva :-) No ei vais, minulla on ollut ilo tavata mukavia ihmisiä, faneja, muiden bändien tyyppejä ympäri maailmaa. Ollaan käyty about 27 eri maassa soittamassa.. Kiitokset kaikille, henkilökunnalle, joka on venynyt välillä jopa ilmiömäisiin suorituksiin todellisuuden lyödessä kasvoille, Kiitos kaikille faneille, kaikille bändeille joiden kanssa olemme soittaneet. Nähdään pian! Toivottavasti jo ensi vuonna!

11/29/08 St. Petersburg, Russia

So, we got to St. Petersburg in the morning. After got the the hotel, had a fast breakfast and back to bed...In the afternoon we got to the venue for a sound check. The venue was this huge arena and it was divided with some curtains for us. The original rock club intended for us was shut down for some reason..But what the hell it was still ok. Next t our stage they were building a bigger stage for Boney M...

This show was the last one on this Unia-tour and we had a really good time on stage. I think we all felt a bit sad but at the same time relieved, and glad! At some point Henkka even played my guitar and I was handling the keytar! At some point we decided to play some "Dallas"-theme...Our crew had changed our "Band of Brothers"-outro to "Vieläkö on villihevosia?"-song..really weird stuff going on!

Finally I want to say to everyone who´s reading this, now that the "Unia-tour" is behind, after a year and a half, 27 countries, 150 shows, I´ve had a real pleasure to meet awesome and dedicated fans all around the world. I want to thank all of you fans, all the bands we´ve played with, our magnificent crew and all the local crews all around the world, the promoters, I mean everyone! I´m hoping t see you all soon, hopefully next year, who knows?! In a meanwhile, stay safe and remember to enjoy every moment of your life!! Rock!

Elias & Sonata Arctica

Moscow, Russia




28.11.08 Moskova, Venäjä

Lähdettiin matkaan edellis-iltana Helsingistä. Edessä oli 12 tunnin junamatka Moskovaan. Venäläinen promoottorimme tuli meitä vastaan Helsinkiin, joten olimme alusta asti hyvissä käsissä. Matka sujui muitta mutkitta. Passeja tosin tarkistettiin ainakin 4-5 kertaa junamatkan aikana. Mutta meillä oli makuupaikat, joten pystyimme lepäämäänkin hyvin. Tosin taisi mennä aika myöhään ravintelivaunussa...

Moskovaan päästyämme juna-asemalla meitä odotti faneja toivottamassa meidät tervetulleeksi. Siitä meidät kuskattiin hotellille, jossa saimme levähtää muutaman tunnin ja pyyhkiä matkan pölyt pois. Ruuhkat Moskovassa oli niin massiiviset, etten ole missään ikuna nähnyt. Kuutta kaistaa meni yhteen suuntaan, siis ei moottoritiellä, vaan keskustassa...

Sound checkissä kaikki oli mallillaan ja hommat toimi. Saatiin hyvät ruuatkin, alkusalaatteineen ja -keittoineen. Keikka olikin edessä yllättävän nopeasti. Setti meni mukavasti ja kyllä ihmiset tykkäsi.Keikan jälkeen suihkut, Jägerit, McDonaldsit...perusmeiningillä. Kuuntelimme hieman hyvää musiikkia bäckärillä ja fiilistelimme, kunnes oli aika lähteä kohti juna-asemaa ja Pietaria. Ulkona meitä odotti ehkä parisenkymmentä, joiden kanssa jutskailimme siinä hieman ennen lähtöä.

11/28/08 Moscow, Russia

We left Helsinki the night before. We had a 12-hour train trip to Moscow ahead of us. Our Russian promoter was there to meet us in Helsinki, so we were in good hands. The trip went ok. The passports were checked at least 4 or 5 times, though. We had sleeping cabins so it was ok. We could sleep a little..Even though we enjoyed the restaurant of the train quite much :-)

We got to Moscow early in the morning and there were some fans giving us a warm welcome! From there we had a ride to the hotel. We had a chance to rest for a while. The traffic in Moscow was massive, I have never seen so many cars, even though Mexico city got close..

At the sound check everything seemed to be ok. We had a nice 3-course dinner at the venue and the show time was there in no time...The set went superb and the crowd loved us. After the show normal Jäger-shower-McDonald´s-basic stuff... We had a small party listening to music and having a good old time at the back stage, and soon it was time to head for the train station and St. Petersburg. Outside there were maybe 20 fans waiting for us and hung out with them for a short while.

Oberhausen, Germany







22.11.08 Oberhausen, Saksa

Juu, oli Euroopan rundin viimeisen keikan vuoro. Lopulta herättyämme bussista tsekkasimme venuen, joka aivan tolkuttoman iso. Iltapäivällä oli aika hieman pakata matkalaukkua aamun lentoa silmällä pitäen. Tehtiin Henrikin kanssa yksi video haastettelu, ja tulipa tsekattua viimeinkin Vanishing Point ja Pagan´s Mind. Vaikkakin kyllähän nuo biisit olivat tulleet jo tutuiksi kuukauden rundin aikana! Hyviä bändejä ovat molemmat. Erityisen hyvällä syyllä tsekattiin miehissä tuo Vanishing Point, koska Tony kävi vierailemassa yhden biisin ajan!! Takki alkoi olemaan aika tyhjä kuukauden rundin jälkeen ja olo ja ulkomuoto alkoi muistuttaa Kissin julisteen "pelleä", kuten kuvasta näkyy... heh no, keikan jälkeen hyvästelimme lämppäribändin poikien kanssa ja Jägermeisteria taisi mennä tavallista enemmän..sitten kotiin pariksi päiväksi ja viikonloppuna kiertueen huipennus Venäjällä!!

11/22/08 Oberhausen, Germany

Yeah, it was time for the last show of this European tour! Finally after we got up in the bus we checked out the venue which seemed to be enormous! In the afternoon I packed my suitcase for the flight home which was due early in the morning...We did this video interview with Henkka and checked out both Vanishing Point and Pagan´s Mind. Of course we are familiar with the songs after touring a month with these guys...But this time we had a good reason to see Vaniching Point ´cause Tony was singing one song with them! I felt a "bit"" tired after a month´s tour and I think I started to look like this clown of Kiss-poster, as you can see...Well, after the show we said good bye to our opener bands and did some Jäger shots, I think more than usual. Then it wa time to go home for a couple of days. Then next weekend the, time for a grande finale, two last shows in Russia!

Saturday, November 22, 2008

Riessen, The Netherlands















21.11.08 Riessen, Hollanti

Oujee..Saatiin keikkapaikalla oikea baari takahuoneeksi. Tilaa oli temmeltää..Mentiin sound checkiin..lavalla haisi hirveä oksennus ja kukaan ei tiennyt mistä haju oli peräisin. Meinas laatta lentää..no ei sitä hajua sitten illalla enää huomannut..onneksi. Catering oli vimpan päälle taas. Keikka taisi olla jälleen loppuunmyyty. Nyt täytyy sanoa, että oli oikein erityisen kiva fiilis soittaa. Keikan jälkeen hengailtiin fanien kanssa hieman ja Pagan´s Mindin basisti Steinar viihdytti meitä eksoottisella “tansilla”…







11/21/08 Riessen, The Netherlands

Yeah! We got a whole bar for back stage, so cool! We got the sound check and there was this smell of puke coming from somewhere. I almost threw up! Oh well, but the smell was gone in the evening..But the catering was brilliant this time around. And the show was sold out I think. I must say that it was really nice to play this evening, I don´t know why it felt so special. Sometime it does I think..After the show we met some fans and Pagan´s Mind bassist Steinar entertained us with some exotic “dance”…

Friday, November 21, 2008

Antwerp, Belgium


20.11.08 Antwerp, Belgia

Eilinen toistui jälleen tuon nukkumisen osalta. Sen siitä saa kun täytyy kukkua pikkutunneille. Mutta ei sitä oikein untakaan tahdo saada suoraan keikan jälkeen, kun keho ja mieli käy kierroksilla. Sielu on tulessa! Heh…Takahuoneessa haiskahti hiukka home ja seinät oli silmin nähden märkiä..nooh, ei kaitsiinä..Kuunneltiin läppäriltä motivaatiomusaa mm. Maidenia. Mötiköitä, ja kaikkea “klassista”! Siinähän sitä piristyi. Kuteet niskaan, pari bissee huiviin ja lauteille. Mukavaa oli! Keikan jälkeen nähtiin faneja ja silleen.

11/20/08 Antwerp, Belgium

This afternoon was a replay of yesterday what comes to sleeping. Well, that´s what you get when you have stay awake the whole night. It´s impossible to get sleep right after the show because of your mind and body are still over active. And the soul is on fire!!The back stage smelled a bit like fungus and the basement walls were wet. Oh well..We listened to some motivation music from Henkka´s laptop like Maiden, Motley etc. True classics! The music woke us up a bit so, changed clothes, had some beers and went on stage. Had some god time on stage again! After the show we met some fans.

Saarbrucken, Germany


19.11.08 Saarbrucken, Saksa

Tulipas nukuttua taas soundcheckiin asti. Takahuoneessa piti vielä ottaa pikku päikkärit sohvalla ruuoan päälle. Vähän sellaista koiran untahan se on, mutta kuitenkin. Mahtava fiilis oli soittaa taas kaikesta väsystä huolimatta. Henkka veti taas raivokkaita basso-“licksejä” keikan jälkeen bäkkärillä. Ohjelmistoon kuuluu mm. Panteraa, Metallicaa etc.

11/19/08 Saarbrucken, Germany

Slept to the sound check again…After dinner had to continue sleeping at the backstage´s couch…Sleeping with one eye open, you know it´s not real sleep but still..Had fun time on stage again, I didn´t feel tired at all. After the show Henkka did very furious bass licks again including some Pantera, Metallica etc.

Pratteln, Switzerland


18.11.08 Pratteln, Sveitsi

Sveitsissä on perinteikkäästi meille hyvä yleisö. Niin oli tälläkin kertaa. Porukkaa oli kuin pipoo niin sanotusti, oisko ollut 1500..Tehtiin parit haastattelut taas ja otettiin iisisti. Pyykkäysmahdollisuuskin oli järjestettynä, mikä oli oikein mukava ylläri. Suomalaisiakin tavattiin tällä kertaa. Henkka veti ennen keikkaa kunnon bassosoolot meille, juma!

11/18/08 Pratteln, Switzerland

Pratteln has been traditionally good for us. It was this time as well. The place was packed, I´d say 1500 people or something. We did some interviews again and otherwise just chilled out. We had also the possibility to do laundry and that´s really a treat for us on tour..We met some Finns also. Henkka did a bass solo for us before going on stage, damn…

Dorbim, Austria


17.11.08 Dorbim, Itävalta/ Välipäivä

Meille oli varattuna huoneet paikallisesta hotellista. Oli niin väsy, että tuli vain köllöteltyä hotellihuoneessa. Tilasin vähän sandwichejä huonepalvelusta ja lepäilin…Illalla kuitenkin käväisimme syömässä hotellin ravintolassa. Oli melkoisen A la Carte meninki, alkupalaksi oli yksi tomaatin slice kauniisti pienellä lautasella…Päätettiin käydä vielä saunassa, kun sellainenkin kerta oli tarjolla.. Lämpöa oli sopivasti 85 astetta, mutta kiuasta ei näkynyt missään. Kyllä siinä kuitenkin sielu lepäsi. Nam.

11/17/08 Dorbim, Austria/ Day Off

We had hotel rooms from the local Sheraton. I felt so tired that I just ordered some sandwiches from the room service and took it easy….In the evening we decided to go for a dinner to the hotel´s Sky bar restaurant. Pretty much A la Carte style, ´cause for starters we got one slice of tomato nicely set on the plate…We found out that there was a sauna in the hotel so we were there of course! The temperature was about 85 degrees celsius but no stoves to cast water on…It was still good for the soul, yeah…

Monday, November 17, 2008

Munich, Germany


16.11.08 Munchen, Saksa

Takahuoneen suihku oli mennyt tukkoon, joten vessan lattia lainehti vettä. Joo, no onneksi siellä oli erikseen naisten vessa, jossa pystyi suihkuttelemaan. Nyt ei kyllä taaskaan pysty valittamaan muuten ruuasta eikä muustakaan. Hieman oli ehkä kummalliset soundit lavalla soittaa. Ihan kiva keikka oli noin “sunnuntai”- keikaksi :-)

11/16/08 Munich, Germany

The shower´s blumming was stuck at the back stage so the water was flooding on the floor. Luckily there was a lady´s room with the shower and we just used it..Otherwise I can´t complain because the food and everything was brilliant again. A little bit weird sounding stage maybe, but that´s life. Pretty ok show for a “Sunday”-show :-)

Maribor, Slovenia


15.11.08 Maribor, Slovenia

Nyt päästiin ekaa kertaa Sloveniaan soittamaan, joten oli jännää. Meitä odotti mukava ja innokas yleisö ja oli hieno soittaa. Lava oli aikas pieni, mutta muuten suihkut ja kaikki tarjoilu oli oikein kohdallaan. Fanejakin tavattiin keikan jälkeen.

11/15/08 Maribor, Slovenia

It was our first time in Slovenia so it was exciting for us to play there. There was a really nice and eager crowd waiting for us. The stage was quite small but otherwise everything like the showers was totally great. We met some fans after the show again this time. Good show!

Budapest, Hungary

14.11.08 Budapest, Unkari

Tuli nukuttua aikas pitkään, kun meni hiukkasen pitkäksi tuo edellinen ilta. Päästiin kuitenkin mukavasti perille Budapestiin. Samassa paikassa soitettiin viime vuonna. Hyvin oli porukkaa paikalla ja ruoka oli hyvää myös. Tosi vieraanvaraisia ovat ihmiset Unkarissa.

11/14/08 Budapest, Hungary

I slept quite long again so we were already there in Budapest when I woke up. The venue was the same from the last year. There was a nice crowd again this time and the food was again really tasty. Thanx for the hospitality!

Wien, Austria

13.11.08 Wien, Itävalta

Markon ja Henkan kanssa pelattiin Playstationia vielä kuudelta aamulla…No ei siinä, tuli nukuttua koko päivä. Keikkapaikan yhteydessä oli kiva ostoskeskus, joten päätettiin käydä Mc Donaldsissa syömässä. Tulipa ostettua vähän tuliaisiakin kotiin tytölle. Ostin myös pikaliimaa, jota tarvin oikean käden etusormen kynteen. Tulee hakattua niin lujaa kitaraa joka ilta, että kynsi meinaa kulua totaalisesti puhki. Pikaliima auttaa kynttä kestämään..ei ohhelppoo..

11/13/08 Wien, Austria

We played Playstation with Marko and Henkka still 6 am…Oh well, There was a nice shopping mall next to the venue so we decided to go to Mc Donald´s ..I also bought some gifts to my girl…I had to buy super glue (for sniffing..) Well no, I need the glue for my right hand index finger´s nail. I play the guitar so aggressive that the nail almost wears off…It´s not easy you know..playing the guitar.

Piacenza, Italy


12.11.08 Piacenza, Italia

Oli tosi syksyinen ilma Italiassakin. No ei nyt varmasti yhtä kylmä kuin Suomessa. Lähdettiin hotellilta kymmenen aikaan aamulla. Siinä ehti bussissa nukkua sitten muutaman tunnin. Heräiltiin sound checkiin. Venuella oli niin pieni takahuone, ettei siellä voinut kaikki yhtä aikaa oikein hengailla, menin takaisin makaamaan punkkaan. Taitaa olla kiertue/ syysväsymys, kun ei oikein väsytäkään, mutta ei jaksa olla hereilläkään. Makasin muutaman tunnin punkassa (katakombissa) zombiena (elävänä kuolleena), siis olin hereillä, mutta en jaksanut noustakaan :-) Meille oli varattu ruokailu läheisestä ravintolasta. Saimme jälleen traditionaalisen Italialaisen illallisen pitkän kaavan mukaan. (spagettia, pastaa ja pihviä ym.) Tosi jees. Kyllä sitä aina piristyy kun pääsee soittamaan yleisölle. Taisi olla joku 1500 ihmistä katsomassa ja oli kyllä tosi mukava ilta. Keikan jälkeen meille oli varattuna hotellista suihkuhuone, jonne meitä sitten kuskattiin kolmea henkeä kerralla pikku Fordilla. Tosi fiksut suihkut ja pelit oli kyllä! Bussilla odotti lauma faneja varmaan parikin tuntia keikan jälkeen. Jaomme nimmareita ja otettiin kimppakuvia. Hieno meininkii! P.s. Yöllä pelasimme bussissa hieman Grand Turismoa…..

11/12/08 Piacenza, Italy

It was autumn in Italy as well, maybe not so cold than in Finland, though. We left from the hotel around ten in the morning. There was still enough time to continue sleeing in the bus. I woke up to the sound check. The back stage was so tiny that there wasn´t enough room for all of us, so I got back to the bus laying to my bunk. I didn´t feel so tired but I couldn´t be awake, I think it´s tour apathy or something..So I layed in my bunk a couple couple of hours, couldn´t sleep but didn´t have the stregth to get up. I felt basically like a zombie :-) We had a dinner in a local restaurant, traditional Italian good once again. (spaghetti, pasta, beef etc.) Awesome! Wen it was time to g on stage I seem to always find some new strength. Adrenaline starts to flow you know. I believe there was around 1500 people there to see us. I was really nice evening. After the show we had a shower room in a hotel and the guy drove us there with a little Ford three people at a time. The showers were really nice! When we got back there was a big bunch of fans waiting for us at the bus. We ha some time to hung with them so it was cool! Rock! P.s. We played a little bit of Grand Turismo at night on the bus…..

Piacenza, Italy/ Day Off


11.11.08 Piacenza, Italia/ Välipäivä

Oltiin perillä Italiassa joskus iltapäivästä. Tuli otettua iisisti hotellissa. Käveltiin illan suussa syömään rekkamiesten ravintolaan. Yöllä ei oikein uni tullut silmään, joten lukaisin Nikki Sixxin kirjan kerta heitolla.

11/11/08 Piacenza, Italy/ Day Off

We got to the hotel in Italy in the afternoon. We just chilled out in the hotel basically the whole day. We went out only to dinner. It was the only restaurant nearby, it was like for truckers. But the food was good traditional Italian food. I wasn´t feeling so tired when we got back to the hotel so I started to read Heroin Diaries by Nikki Sixx. Actually I read the whole book instantly.

Tuesday, November 11, 2008

Toulouse, France

10.11.08 Toulouse, Ranska

Soitimme Bikini-klubilla. Uima-altaat ja kaikki oli pihalla, mutta oli kuitenkin niin kylmä, ettei pystynyt mennä polskimaan. Venukka vaikutti kaikin puolin fiksulta. Keskustaan taisi olla jonkun verran matkaa, joten pelasin PSP:tä kiihkeästi muutaman tehokkaan tunnin. Normaalisti en pelaa hirveästi, mutta kiertueella ja varsinkin pitkillä lennoilla pari tuntia kuluu tosi nopsakkaan pelin ääressä. Keikka sujui jälleen ilman ihmeempiä kommelluksia. Porukkaakin taisi olla mukavasti yli 600. Keikan jälkeen taas normi Pitsa/ Jekku- linjalla mentiin, tavattiin muutama fani pihalla ja jatkettiin matkaa kohti Italiaa…

11/10/08 Toulouse, France

We played at the Bikini Club. There were swimming pool outside, mutta the weather was too cold to have a swim. The venue seemed to be ok in every way. The venue wasn´t located totally in the heart of the city so I just played my PSP for a couple of intense hours. Normally I don´t play that much, but on tour and on long flights it takes a couple of hours off easily. The show went ok without any big disasters. There were maybe 600-700 people in the audience. After the show it was time for pizza/ Jäger as usually..we met some fans outside and soon it was time to head for Italy…

Monday, November 10, 2008

Bilbao, Spain


9.11.08 Bilbao, Espanja

Viime kesänä käytiin soittamassa Kobetasonicin festareilla täällä. Nyt kuitenkin olimme ekaa kertaa Rock Star Live nimisessä paikassa soittamassa. Iltapäivällä herättiin soundcheckiin. Edellis-iltana juhlistimme hieman tulevaa isänpäivää. Saksalaista hirvi-limpsaa taisi mennä useampi pullo…Mutta onneksi saatiin hyvät ”mätöt”: nimittäin alkuruuaksi oli spagetti-boloneesea ja pääruuaksi pihvi ranskalaisilla. Tällä kertaa oli hieman pienempi yleisö kuin esimerkiksi eilen, mutta porukka oli kuitenkin ”täpinöissään”.

11/9/08 Bilbao, Spain

Last summer we payed in Kobetasonic Festival here in Bilbao. This time we played at Rock Star Live. In the afternoon we woke up to the sound check. On the folloving evening we celebrated the up coming Father´s Day :-) I think we emptied a few Jäger-bottles…But at least we got a good dinner, as a starter we got spaghetti bolognese and for the main dish it was steak with fries..Today it was a much more smaller crowd than for example yesterday, but the fans loved it!!

Madrid, Spain

8.11.08 Madrid, Espanja

Nojuu, ”La Riviera” oli tuttu viime syksystä. Palmuja oli laitettu keskelle salia, oikein oli eksoottinen fiilis. Cateringistä saimme jos jonkinlaista ruokaa, mikä oli ihan jees. Oma feivoritti oli joku paikallinen mustan makkaran variaatio. Porukkaa oli keikalla ”kuin pipoo” ja keikka oli oikein onnistunut. Keikan jälkeen tapasimme Suomalaisia.

11/8/08 Madrid, Spain

”La Riviera”-vanue was familiar to us from the last Fall. There were palm trees inside the venue which was exotic. There were some much different kind of food at the catering. My favourite was this somekind of black sausage. There were a lot of fans in the audience and the show was really good. After the show we met some Finnish people.

Saturday, November 8, 2008

Barcelona, Spain


7.11.08 Barcelona, Espanja

Soitettiin jälleen Razzmatazz-nimisessä paikassa, ”rasvatassu” kavereiden kesken. Iltapäivällä teimme Tonyn kanssa yhden haastettelun ja noin yleensä ottaen otettiin rauhassa. Itse pelailin hieman PSP:tä, kun ei kaljaakaan viitsi aamusta iltaan lipittää (vitsi…) Fanien puolelta oli oikein lämmin vastaanotto ja oli mukava soittaa. Keikan jälkeen bussilla odotti melkoinen lauma faneja, jaoimme nimmareita ja hengailtiin hieman siinä ennen kuin täytyi taas jatkaa matkaa.

11/7/08 Barcelona, Spain

This Razzmatazz-club that we played in was familiar to me from the last time we played here last fall. In the afternoon we did one interview with Tony and basically chilled out. I played PSP, because i can´t drink beer all the time. (joke…) There was a really warm welcome from the fans again. After the show there were a big bunch of fans at the bus so we hung out a bit until it was time to go on again…

Girona, Spain ( Day Off)



6.11.08 Girona, Espanja (Välipäivä)

Olimme yötä vimosen päälle kylpylähotellissa. Päästiin saunomaan ihan kunnon saunassa. Illan päätteeksi kävimme vielä drinkillä hotellin baarissa. Henkka viihdytti meitä piano-taidoillaan. Oli oikein rentouttavaa.

11/6/08 Girona, Spain (Day Off)

We stayed at really fancy spa hotel. We went to Sauna again, it was really relaxing. At the end of the day we had a couple of drinks in the hotel´s bar. Henkka amused us with his piano skills. Had a really relaxing time.

Paris, France


5.11.08 Pariisi, Ranska

Pariisissa bussimme ei mahtunut olemaan keikkapaikan läheisyydessä trafiikin takia, joten jouduimme hengailemaan koko päivän bäckärillä. No hulluksihan siinä meinaa tulla, joten otimme jälleen jalat allemme. Kävimme syömässä ja apteekissa ja ruokakaupassa ostamassa shampoota ;-) Keikka taisi olla jälleen loppuunmyyty, oliskohan ollut about 1000 henkeä. Oikein oli kiva vetäsy!

11/5/08 Paris, France

In Paris our tour bus could´t stay at the venue because of the trafic and all, so we had to hang out in the back stage all day. It almost drove us nuts so we decided to go for a walk. We went to eat and to the pharmacy and also we bought some shampoo from the super market, rock & roll! I think the show was sold out again, about 1000 people, had a blast, once again!!

Utrecht, The Netherlands










4.11.08 Utrecht, Hollanti

Lähtö hotellilta oli aamuviideltä, joten unet jäi aikas vähiin. Onneksi sai jatkaa unia bussissa. Utrechtiin päästyämme kävimme pienellä kävelyretkellä keskustassa. Paljon oli butiikkeja, mutta mitää ei tullut ostettua. Ibanezilta oli Mick katsomassa meidän keikkaa. Markolla on nyt kanssa kokeilussa Ibanezin basso. Hyvin meni keikit taas ja kivaa oli myös!

11/4/08 Utrecht, The Netherlands

The buss call was 5 am, so the sleep was quite short…Luckily there´s bunks in the bus. When we got to Utrecht we took a little walk in the centre of the city. Lot´s of stores there but I didn´t buy anything. Mick from Ibanez was there to see our show. Right now Marko is trying out this Ibanez bass. Very good show and some fun again!

Monday, November 3, 2008

Hamburg, Germany (Day Off)

3.11.08 Hampuri, Saksa (välipäivä)

Saavuimme iltapäivällä Hampuriin. Käytiin syömässä Tonyn ja Tommyn kanssa hotellin ravintolassa. Aika hienostihan me söimmekin, oikein oli alkukeitot ja kaikki. Saimme kuulla, että hotellissa on myös Sauna, ja sinnehän me riensimme kylpemään. Henkka oli käynyt ostamassa akustisen basson bussiin, hyvästi rauhalliset yöt..Loppuilta otettiin rennosti..

11/3/08 Hamburg, Germany (Day Off)

We arrived to Hamburg in the afternoon. We went to have a bit with Tony and Tommy at the hotel´s restaurant. We ate pretty fancy, got some soup for starters and everything..We found out that there´s a Sauna also in the hotel and of course we went there! Henkka bought this acoustic bass, so good bye to pieceful nights…The rest of the evening we just chilled out…I´ll put a picture of Henkka´s bass here soon!

Stockholm, Sweden

2.11.08 Tukholma, Ruotsi

Keikkapaikka oli Gröna Lundan huvi-puiston alueella aikas jännästi. Kivasti oli porukkaa tullut paikalle, vaikka sunnuntai olikin. Oli oikein nappi-veto ja kiva tunnelma. Suomalaisiakin oli paikalla. Yritän päivitellä kuvia myöhemmin.

11/2/08 Stockholm, Sweden

The venue was located in an amusement park. There pretty cood crowd even though it was sunday. The show was great and we had god vibes. There were also finnish fans as well. I will try to upload some pictures also at some point. Later..

Oslo, Norway

1.11.08 Oslo, Norja

Soitimme Rockefeller-nimisessä paikassa. Oikein oli mukavat puitteet vetää. Iltapäivällä köpöttelimme Hard Rock kahvilaan syömään Henkan ja Tonyn kanssa. Siellä olikin joku Halloween teema-ilta menossa. Toinen lämppäribändimme, Pagan´s Mind, tuli Oslon keikalta mukaan kiertueelle. Heidän kanssaan kiersimmekin Iso-Britannian tuossa keväällä.

11/1/08 Oslo, Norway

We played at a place called Rockefeller. Pretty decent venue. In the afternoon we walked to Hard Rock Cafe to have something to eat with Henkka and Tony. There was somekind of Halloween theme going on, it was nice. Our second opener Pagan´s Mind also arrived to the venue. We were touring with them last spring in Great Britain. Nice!

Huskvarna, Sweden

31.10.08 Huskvarna, Ruotsi

Euroopan rundi alkoi etelä-Ruotsista. Lensimme Kööpenhaminaan, josta hyppäsimme keikkabussiin. Keikka oli kiertueen ensimmäiseksi oikein jees. Taisipa vielä olla loppuunmyytykin. Lämppäribändimme Vanishing Point oli saapunut ihan Australiasta saakka. Oikein on mukavan tuntuisia kavereita. Rokkkenroul!!

10/31/08 Huskvarna, Sweden

Our European tour started from Huskvarna in southern Sweden. First we flew to Copenhagen and from there the bus picked us up. The show was pretty ok as a first show. I believe it was sold out also. Our support act Vanishing Point came all the way from Australia. Very nice guys and the music is great! Rock & Roll!!

Tuesday, October 28, 2008

Loud Park, Japan






16.10.-19.10.08 Loud Park Festival, Tokio, Japani

Käytiinpäs tuossa pistokeikalla Japanissa. Kyseessä oli pari-kolmepäiväinen iso sisäfestari, jossa soitti monta eri bändiä. Soitimme lauantaina ja pääesiintyjänä oli Slipknot. Seuraavavana päivänä olisi ollut Mötley Crue. Apocalyptica tuli kanssamme samalla lennolla Loud Parkiin esiintymään. Torstaina siis lähdettiin ja olimme perillä perjantai-aamuna paikallista aikaa. Siinä meni biorytmit aivan sekaisin. Hotelliin päästyä yritin ottaa pikku kauneus-unia, mutta eihän siitä mitään tullut, kun koko ajan oli joku soittamassa tahi oven takana, kuka menossa syömään, kuka baariin..No lopulta päätimme lähteä kävelemään kartsalle.

Päädyimme, yllätys yllätys, Hard Rock kahvilaan syömään. Henkka oli muuten ”hukannut” huoneen avaimensa huoneeseensa, ja lupasi tarjota illan sille joka avaimen löytäisi. No minähän sen löysin, joten tulipas halpa ilta…heh.

Seuraavana päivänä oli jo tosi kyseessä. Teimme haastatteluja ja signeeraus-sessioita koko pävän. Aika meni siivillä, ja olikin jo aika kavuta lavalle. Olipas mukava soittaa 15000 ihmiselle. Tony kävi ottamassa esimakua Japanilaiseen yleisöön Apojen kanssa. Tony lauloi heidän kanssaan yhden kappaleen ”I Don´t Care”.

Keikan jälkeen mulla oli vielä Young Guitar-kitaralehden haastattelu. Muuten chillattiin bäckärillä sekä jutskailtaiin muiden bändien kanssa. Kello oli jo melko paljon kun päästiin takaisin hotelliin. Mun huone oli muuten kerroksessa 35. Aikas korkealla. Seuraavana aamuna lähdettiin aamuseiskalta kohti lentokenttää ja olo oli hivenen ”ontto”. Oikein mukava reissu kaikkineen. Rock Rock!!

10/16/08-10/19/08 Loud Park Festival, Tokyo, Japan

We had a show at Loud Park Festival in Japan. It was a big in-doors festival with lots of bands such as Slipknot and Mötley Crue etc. Apocalyptica was on the same flight with us to Japan, so it was fun for us. We left Finland on Thursday and we in Japan on Friday morning local time. So my bio rhythms went crazy. When we got to the hotel I tried to have my beauty sleep but all the time someone was at my door or tried to call me on the phone..”Let´s go and have a bite to eat” or ”Now, to the bar!”.Well, eventually we decided to g for a walk.

We ended up eating at Hard Rock Cafe, surprise! Henkka had by the way lost his room key in his room. He promised to buy the whole evening to the person who would find his key. I found the key so it was really cheap evening for me…

On the following day it was all business. We did interviews and had signing sessions the whole evening. Time flew and soon it was time to go on stage. We had such fun time playing for 15000 people. Tony by the way sung one hit song with Apocalyptica ”I don´t care”.

After the show I had one more interview for Young Guitar-Magazine. Otehrwise we chilled out at the back stage and hung around with the other bands. It was pretty late when we got back to the hotel. My room was on the 35th floor, pretty high…Next mornig came and we headed for the airport at seven in the morning. All in all we had fun trip to Japan. Rock Rock!!!

Monday, September 29, 2008

Rochester, NY

28.9.08 Rochester, NY




Kiertueen viimeinen keikka. Vieläkin oli hieman flunssainen olo. Iltapäivällä Tommy lennätti synttärilahjakseen saamaansa rakettia keikkapaikan vieressä sijaitsevalla jalkapallokentällä. Ei oikein hirveästi ehditty ajamaan kilpaa ralli-autoilla. Lahjoitin omani pois onnekkaalle fanille. Keikka oli suhteellisen pieni, mutta yleisö tykkäsi pirusti. Keikan aikana meidän crew oli pukeutunut peruukeihin ja tekoviiksiin. Hauskaa riitti. Tältä erää kiitos kaikille osallistuneille ja KIITOS! Erityisesti Nightwishille!!




09/28/08 Rochester, NY




The last show of the tour. Still was feeling a little bit cold(ish)…In the afternoon Tommy launched his mini rocket in a nearby football field. He got it as a birthday present. We didn´t have so much time to race with our RC-cars. I gave mine away to a one lucky fan. There wasn´t so many people in the audience, but they really seemed to like it. During our set our crew had a little surprise with wigs and mustaches.. We had plenty of fun!! So I´d like to thank all of you fans and the crew, and most of all Nightwish..Thank you, you´re AWESOME!!!

New York, NY







27.9.08 New York, NY




Aamulla oli kurkku kipeä ja nokka vuosi eilisen vesisade episodin johdosta. Kävimme iltapäivällä jalottelemassa Times Squaren ympästössä. Soitimme Nokia Theater nimisessä paikassa ihan melkein Broadwayllä. No sehän sopi mainiosti. Suomalainen kuvausryhmä oli kuvaamassa meitä erääseen dokumenttiin. Oli mahtava soittaa Nykissä suurelle yleisölle. Keikan jälkeen iloiteltiin NW:n porukoiden kanssa. Kyllä siinä kurkkukivut alkoi unohtumaan...Huomenna meillä on sitten vielä oma keikka Rochesterissa ennen kuin päästään pitkästä aikaa kotiin.




09/27/08 New York, NY






In the morning I had a sore throat and my nose was running. It was due to yesterday´s rainy signing session. In the afternoon walked a bit in Times Square. We played at Nokia Theater which suited us perfectly, Nokia is from Finland, you know? There was one Finnish film crew shooting us to a documentary film. We had so much fun to play for a big crowd in New York. After the show we had a little party with NW. I forgot all about my sore throat. Tomorrow we have our own final headlining show in Rochester before head home.

Baltimore, MD



26.9.08 Baltimore, MD



Nightwish peruutti tämän illan sekä huomisen New Yorkin keikan. Me pojat kuitenkin soitettiin. NW jäi kuitenkin, Anettea lukuunottamatta, hoitamaan sovitut fanitapaamiset. Tuli istuttua NW:n bussissa iltapäivä hengaten. Venue oli tosi asiallinen ja aikas iso. Luulenpa, että saatiin uusia fanejakin. Keikan jälkeen Suomen Suurlähetystön porukka Washingtonista kävi moikkaamassa meitä takahuoneessa. Illan päätteeksi jaoimme nimmareita faneille vesisateessa.



09/26/08 Baltimore, MD



Nightwish had to cancel tonight´s show as well as tomorrow´s New York show. So we got to play a headlining show. NW stayed and took care of their fan meetings. I hung out with NW in their bus the afternoon. The Venue was really decent and quite big. We got some new fans, I´m sure of that. After the show we met some people from the Finnish Washington Embassy. At the end of the evening we went signing autographs in the rain.

Saturday, September 27, 2008

Louisville, KY


25.9.08 Louisville, KY

Meillä oli oma keikka tällä kertaa. Keikkapaikka oli pienin tähän mennessä tällä kiertueella. Ei suihkua, ei takahuonetta, yksi kulmamonitori ja sekin ihan rikki. Tunnelma oli tosi kuuma. Fainit saivat ikäänkuin privaatti-shown meiltä. Keikan jälkeen meille oli varattuna suihkuhuone hotellista, jossa sitten kävimme peseytymässä. Hengaltiin vielä hieman fanien kanssa bussilla ennen lähtöä.

09/25/08 Louisville, KY

We had a headline show this time. The Venue was smallest so far on this tour. No shower, no back stage, only one monitor and it was broken. The atmosphere was really hot. Fans got their own private show from us. After the show we were driven to the shower room. Before we left we just hung out with fans for a while.

Charlotte, NC


24.9.08 Charlotte, NC


Anette oli edelleen kipeänä, joten tämän päivän keikka oli toisinto eilisestä. Tuntui, että vaikka keikkapaikka oli hivenen pienehkö, faneja löytyi ja kaikki tykkäsivät. Keikan jälkeen bussilla odotti lauma faneja. NW:n pojat tulivat myös paikalle jakamaan nimmareita.


09/24/08 Charlotte, NC


Anette was still sick, so tonight´s show was like a replay from yesterday. The venue was quite small but the crowd seemed to enjoy the show really much. After the show fans were waiting for us by the bus. The guys from NW showed up to sign autographs too.

Friday, September 26, 2008

Knoxville, TN


23.9.08 Knoxville, TN


Heräiltiin bussista ja saimme kuulla, että NW peruu keikkansa. Siinä pienen pähkäilyn jälkeen sovittiin, että me kuitenkin soitetaan. Saatiin soittaa vielä hieman normaalia pidempi setti. Anette oli kipeänä, mutta NW:n pojat tulivat katsomaan keikkaamme. Don´t Say a Wordin aikana kyykistyin siihen lavan eteen ja Emppu intoutui rämppäämään sointuja mun kitarasta. Mukavasti meni soitot ja jälleen kerran, kivaa oli.


09/23/08 Knoxville, TN


We woke up in the bus and learned that NW is going to cancel their show. After a while, we decided to play anyway. We got to play a little bit longer set also. Anette was sick, but the boys of NW were there to see our show. During “Don´t Say a Word” Emppu was picking chords out of my guitar from the front of the stage. Had some major fun again.

Tuesday, September 23, 2008

Douglasville, GA/ Day Off


22.9.08 Douglasville, GA/ Välipäivä


Heräilin suhteellisen aikaisin, kun kurvattiin hotellin pihaan. Kävimme syömässä kunnon paikallista coyntry aamiasta. Oli kohtuu isot mätöt, joten oli pakko mennä lepäämään. Iltapäivällä käveltiin ostarille. Ei täällä kyllä ilman autoa tule hommista mitään. Illan päätteksi pulikoitiin taas hotellin uima-altaalla ja kävimme perusjenkkityylisessä perinneruokala ”Hootersissa” iltapala-burgereilla.


09/22/08 Douglasville, GA/ Day Off


I woke up relatively early in the morning when the bus drove to the hotel´s parking lot. We went to breakfast to a local traditional country restaurant. It was quite big set of everything I had to go back to the bus and have a rest. In the afternoon we walked to local mall to do some shopping. You really need to have a car in here. Otherwise it´s not going to work around here. At the end in the evening we swam for while at the pool. It´s was really relaxing. After that we got our evening burgers at this traditional US style restaurant called “Hooters”…

St. Petersburg, FL


21.9.08 St. Petersburg, FL


Tuli maattua koko päivä punkassa. Taitaapi olla kiertueväsymystä. Ei auta nukkuminenkaan siihen väsyyn..Keikalla sitä kuitenkin piristyi. Banaani vaan poskeen ja lavalle. Ihmiset kyllä tykkäsivät. Keikan jälkeen jaettiin kuvia ja nimmareita.


09/21/08 St Petersburg, FL


I spent the day laying in the bunk. I´m starting to feel so tired, so that even sleeping doesn´t help. But when it was time to go on stage I woke up! Just ate a banana and that did the trick for me. It was a good show for us again. Florida is really a place to be. After the show we took some photos with the fans at the bus.

New Orleans, LA


20.9.08 New Orleans, LA


Keikkapaikkana toimi jälleen paikallinen House Of Blues. Pienempi paikka tuntui olevan, kuin yleensä HOB:it ovat olleet. Ihmiset kuitenkin tykkäsivät ja keikka sujui mallikkaasti. Lavalla vaan ei ollut hirveästi tilaa liikkua. Otin kuvan, kun Steve Vaikin on ollut täällä konsertoimassa.


09/20/08 New Orleans, LA


We played at House Of Blues again. It seemed to be a bit smaller than the other HOBs we´ve played. The crowd loved us, so it was nice. The stage was quite small so there wasn´t so much space to move. I took a picture of Steve Vai´s signature on the wall…

Sunday, September 21, 2008

New Orleans, LA, Day Off




19.9.08 New Orleans, LA, Välipäivä



Täällä edelleen. Omistin iltapäivän shoppailulle. Mississippi-joella täytyi käydä ottamaan kuva. Törmättiin Ahtin kanssa NW-porukoihin legendaarisella Bourbon streetillä ja loppu olikin historiaa...Täällä saa juoda joka paikassa kadulla ja jopa vaihtaa baaria drinkit kourassa. Aika villiä!



09/19/08 New Orleans, LA, Day Off



Still here. I was shopping the whole afternoon. I had to take a picture from Mississippi river too. Then we pumped into NW-guys at the legendary Bourbon Street and the rest was history. You can drink everywhere here, in the streets and also go from bar to another with a drink in your hand. Pretty wild!