Sunday, February 3, 2008

Hartford, CT

1.2.08 Hartford




Heräiltiin bussissa suhteellisen aikaisin, siis ihan jo aamulla. Oltiin hotellin pihassa parkissa, jossa oli kuskille huone varattuna. Kuski kun ajaa yöt ja täten nukkuu päivät :-) Noh, huoneessa oli mahdollisuus käydä suihkuttelemassa ja tämä mahdollisuus hyödynnettiin. Lähdettin ajelemaan keikkapaikalle siinä puolen päivän pintaan. Matkaa ei ollut kuin ihan luikaus. Itse asiassa, eli in fact, Keikkavenue ei ollut vielä auki, joten käppäiltiin syömään sellaiseen pizza/kebab ravintolaan. Kylmä oli ja räntää satoi, välillä ihan rakeita..Oltiin ihan märkinä. Pizzaa en viitsinyt tilata kun sitä saa syödä ihan tarpeeksi muutenkin. Eli otin ”spaghetti with meat ball”. Oli siinä kuitenkin enemmän kuin yksi pallo lihaa, vaikkakin menu toista väittikin. Ravintelin sisällä oli muuten niin kylmä, että hengitys ihan höyrysi. Ei siellä mitään pattereita tai lämmitystä näkynyt olevan. Henkka löysi Jukeboxin ja tungettiin tottakai rahat sisään, että saatiin asianmukaista ruokailumusiikkia...Kuunneltiin mm. Gwen Stefania ja kaikkea muuta hyvää...Lopulta päästiin tekemään soundcheckiä.
Keikkapaikka oli sellainen 1250 henkeä vetävä Webster ”areena”.







Vesisade vaan ei tuntunut loppuvan, joten hengailtiin bussissa ja näppäiltiin tietokoneita. Bussissa toimii netti jotenkuten, joten siitä on iloa sekä päänvaivaa..kun ei toimi aina kunnolla. Keikka meni ”mukiin”-menevästi..No ei, oli mukava päästä tositoimiin taas pitkästä aikaa. Edellisestä keikasta olikin jo kuukausi aikaa. Porukkakin tuntui tykkäävän. Keikan jälkeen tavattiin taas vähän faneja pihassa. Joku tyttö siinä esitteli kyljessään olevaa käden kokoista Sonata-tatuointia. Yksi poika siinä halusi oppia sanomaan suomeksi ”I love you”, että voisi sitten päteä tyttökaverilleen. No minä opetin, mutta taisipa unohtaa heti minuutin kuluttua kuinka se menikään. No, toivottavasti muisti vielä kotona..Bussissa katseltiin vielä hieman ”Läpivetoa” ennen maaten panoa. Jope -sketsi on aika ykkönen..Öhö öhö. Ajatteleppa omalle kohalle. Asia vilpitön, hä? Hauskuutta lisää se, että Jopehan puhuu "Kemiä"...

http://www.youtube.com/watch?v=YvxHWOlyzXA




02/01/08 Hartford




We woke up in the bus relatively early, like in the morning :-) We were parked in front this hotel where our bus driver had a room. He has to drive at night so he sleeps all days..We had a chance to take showers in his room so we used the opportunity. At noon we drove to the venue. It was only maybe 15 minutes away from the hotel. In fact the venue wasn´t open yet so we walked a bit to have something to bite. It was cold and rainy and cold as hell. We were totally wet. I didn´t care to order pizza, since it´s always pizza usually. I ordered spaghetti with meat ball. There was more meat balls than one even if the menu told otherwise.. There were no heaters or radiators in the restaurant so it was really cold there. Henkka found a jukebox so we had some good dining music like Gwen Stefani for example…Finally we got to the sound check. The Venue was 1250 seated club, quite nice actually.




The rain wouldn´t stop so we hung out in the bus and entertained ourselves with computers. We have an internet on the bus so it gives us joy and a headache at times because it doesn´t work properly at all times..The show went ok. We had a break for one month so this was the first show in a month. It was nice to be back in business. The crowd seemed to like it. After the show we met fans outside. One girl showed her Sonata tattoo, it was cool. There was AA-logo and a puppet. One guy wanted to learn how to say “I love you” in Finnish so he could say it to his girlfriend. So I taught him but I´m not sure if he remembered it after a minute. I hope he did. So on the bus we stayed up for a while before hitting the sack and watched some finnish comedy series..

3 comments:

Meghan said...

Oh my gosh, that girl with the tattoo was me! And the guy who wanted to learn how to say "I love you" in Finnish was my sister's boyfriend! He didn't remember how to say it, sadly. I'm so glad you wrote about us! That night was the best night ever! I hope to see you guys sooner than later!

Sara said...

That show was amazing, though I did notice that something must have been going wrong with all that whispering going on on stage. Don't care, you guys were amazing anyway. I'm the girl that had you sign my ipod. You may not remember me as well as you do my sister with the awesome tattoo. That's okay, I love you all anyway.

alejandro said...

oo haha i didnt know that you got sick here in Mexico city on September ^^ but all of us hope that you had fun when you were here..we are waiting for another concert, I hope it'll be soon :D
see you guys ^^